Nummela - Anssi Kela

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat

Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat

Tuosta ojasta me silloin fillareita naarattiin

Jälkeen vedonlyönnin jossa jälleen hulluus punnittiin

Koulussa kavereiden kesken me tytöt jaettiin

Ne kiljui välitunneilla kun niitä takaa ajettiin

Ja kun faijan bändi soitti vein kaikki katsomaan

Kuunnellessain tunsin poltteen — mun piti päästä soittamaan

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Minä olin kahdentoista kun me maalle muutettiin

Ja vain vuotta vanhempana katsoin kun faijaa haudattiin

Mutsille jäi neljä lasta, uusi talo velkoineen

Mutta jotenkin se selvis — elämä alkoi uudelleen

Me silloin kavereiden kanssa tämä puisto vallattiin

Meidän mopot kulki kahtasataa, tuon sillan kaiteilla käveltiin

Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot sai sammumaan

Aloin kirjoitella lauluja, ne käsittelivät kuolemaa

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Löysin elämäni naisen ja me yhteen muutettiin

Olin kakskytviis kun sanoin: «Please, eikö mentäis naimisiin?»

Nyt meil on omakotitalo, vaimo työkseen opettaa

Minä nukun päivät ja valvon yöt — nää biisit pitää kirjoittaa

Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään

Ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa

Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan

Mä taidan kuulua tänne…

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin